maanantai 30. heinäkuuta 2007

Kostianpualoosta keliä


Tämän kuvan tarkoituksena on antaa jotain osviittaa siitä veden määrästä mikä taivaalta tuli alas iltapäivällä. Jollei olisi tarvinnut pelätä kameran kastumista, olis ehkä saanu paremmankin kuvan. Arvelen kuitenkin, ettei tämänlaatuinen asia pahemmin vakuutteluja tarvinne. Jokainen uskokoon suosiolla, jotta vettä tuli, taas! Ja lisää on luvassa. Paljon. Seuraamme tilannetta; mikäli huomisesta on tulossa ennustetun kaltainen, mietimme torille lähtöä toisenkin kerran. Mikäli todellakin tuulee yli kymmenen metriä sekunnissa ja samanaikaisesti on kaatosade, torille on turha pöytiä kasata. Ehkä myymme Rewellissä sisällä, sikäli kun aamulla saamme jotain poimituksi.

Hih, Rock-Roosteris pyörii kiva mainospätkä missä Hanne haastattelee joitaki heavymetallityyppejä. Niin, ja nyt siellä tulee puoliltapäivin se laskuvarjohyppyohjelma. Käykää ihmeessä katsomassa. Se on Kuplamuovi-niminen ohjelma jota meidän esikoistyttäremme Hanne juontaa. Se taitaa tulla nyt pitkän aikaa uusintana aina samaan aikaan, klo 12.00 eteenpäin. Kotisivuiltamme on suora linkki Rock-Rooster nettitelevisioon.

Kotisivuillamme tuntuu käyvän kovastikin paljon vierailijoita. Näitä minun juttujanikin käydään lukemassa. Ja edelleenkin saan palautetta siitä, kun minulle ei pysty antamaan palautetta. Suoraan sivustolla. Mutta, hyvät ihmiset, sähköpostimies kulkee ketterästi osoitteeseeni reija.valtari@netikka.fi.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Kypsytellähän mansikoota

Pidämme kotimyynnissä paussia viikonlopun ajan. Itsepoimintaakin jatketaan vasta maanantaina. Valmiiksi poimitun marjan tilauksiakin vastaanotamme vasta alkuviikosta.

Mansikkaa löytyy kyllä torimyyntipisteistämme Vaasan kauppatorilta.

Itse menemme Köpingin markkinoille, siellä myynnissämme on mansikoiden lisäksi herneitä, jäätelöä, hattaraa ym. hyväskää.

NÄHDÄÄN SIELLÄ!!!

Pitsinmallia vakoolemas

Tämä aamu alakoo varsin romanttisis tunnelmis. Aviisia hakies havaattin, notta postiloota oli koristeltu oikeen pitsillä. Hämähäkki oli kattonu asiaksensa virittää ansan postilootikon etehen. Pitsi näytti kyllä vähä keskenerääseltä, tottapa lukki oli hakemas halapakaupasta lisää lankaa.

Oon entises elämäs vääntäny pitsin jos toisenkin. Tikkurin mumman innoottamana oon teheny pitsiä hantuukiista tyynyliinoohin, ja klasiihinki oon saanu aikaaseksi monet salusiinit. En totta viä ymmärrä, kuinka joskus on ollu aikaa. No, tästä aikakäsitteestähän mä oon toimitellu aikaasemminkin...

Sitten mä oon oikeen merkannukkin. Mullon tyynyliinojakin, joihinka oon neulonu ruusunkuvia oikee viimeesen päälle. Hupaasta muuten herätä, ku on ruusunkuva painautunu poskehen...

Sitte ku mä oikeen tiarostan sen, nottei aika kulu mihinkään vaan sitä tuloo vaan jostakin lisää, sitten mä taas rupian virkkaamahan. Kutimetki vois viritellä uurestansa. Uskokaa tai äläkää, oon nuaruures jopa suunnitellu villapaitoja.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Susannan kirjoittama leppäkerttutarina



Eräässä kivenkolossa,
eli Leppis somissa oloissa.
Eräänä päivänä sai ajatuksen Leppis:

"Oon yksinäinen, enkä yhtään empis ,
jos ystävän saisin,
en sitä koskaan pettäis,

ettei ystävyyttämme mikään estäis."
Äidille sanoi: "Mä maailmalle lähden!"
Mut äiti se voihkas :
"Voi herran tähden!"

Leppis etsi Kiinasta,
ja Antarktiksen viimasta,
kunnes saapui Suomeen,

ja Valtarin marjatilalle Susannan luo,
sanoi: "Tuo tyttö varmaan mulle ystävyyden suo."
Susanna löysi Leppiksen viljapellosta,
viljankorsien joukosta.

Leppis kysyi Susannalta:
"Voisitko olla ystävä mun,
niin mäkin voisin olla sun."
Kerran Leppis ja Susanna yhdessä leikki,
kun äiti heidät yllätti.
Susanna kertoi kertusta ja sen elämästä,
sitten äiti sanoi: "Otetaan kuva kun te leikitte yhdessä."
Niin loppuu tarina kertusta,
ja sen elämänkerrasta.

Susanna Suvi Anniina Valtari 10 v.

(Ps. Tämä kuva otettiin tänään, ja pyysin Susannaa kirjoittamaan tarinan kuvalle. Tarina syntyi tuossa tuokiossa, ja tyttö tienasi
lupaamani 5 €:n julkaisupalkkion...!)

Pörrääviä apulaasia

Meillä on tuhansia pieniä työntekijöitä. Nämä ahkerat uurastajat asuvat kuvassa taustalla olevissa mehiläispöntöissä.

Pölytyksen lisäksi mehiläisten toimenkuvaa on laajennettu. Olemme mukana kokeilussa, jossa tutkitaan harmaahomeen biologista täsmätorjuntaa mehiläisten avulla. Erittäin mielenkiintoinen kokeilu, joka soveltuu erinomaisesti torjunta-aineettomaan viljelytapaamme. Tarkemmat tulokset julkistetaan Farmari-näyttelyssä.

Mansikoiden itsepoimintaa jatketaan tänään uudelta peltolohkolta. Koskapa nuoret taimet eivät ole ehtineet kasvattaa rehevää lehdistöä, marjojen poiminta on helppoa.

Olen huomannut uuden kyvyn itsessäni. Olen erinomainen linnunpelätin. Mennessäni pellolle saan aikaan paniikinomaisen lentoonpyrähtelynäytöksen äänitehosteineen. Kutsumattomat vieraat säntäilevät hädissään lentoon varoitushuutoja kraakkuen. Luulisi, että linnut hakisivat vaihtelua ruokavalioonsa vaikkapa mustikoista, mutta ei. Meidän mansikkamme maistuvat linnuistakin niin erinomaisilta, että muu ei kelpaa. No, eihän se tietenkään mikään ihme ole, kun tarkemmin ajattelee. Ne kun vaan OVAT niin hyviä.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Kopeloosia ja vuoristorataa

Meidän perheessämme on erinäisiä tekemisiä ja kokemisia, jotka syystä tai toisesta vaan jäävät tekemättä tai kokematta. Yksi hyvin yleinen syy on se, että kesällä ei kerkiä, ja vastaavasti talvella ei sitten tarkene.

Aika hassun kuuloista, mutta meillä ei oikein koskaan olla ehditty nauttia kesästä. Aina on ollut työtä, työtä... Aika pitkälle on elämää pitänyt elää, ennen kuin olemme vähitellen tajunneet, että aika on vain järjestelykysymys.

Olimme taannoin kuuntelemassa Mikko Kuustosta, kun hän kertoili työstään Unicefin Hyvän tahdon lähettiläänä. Mikon kertoman mukaan afrikkalaisessa kulttuurissa aika ei koskaan kulu, sitä ainoastaan tulee jostakin lisää. Hyvänen aika, näinhän se on.

Työntekijä lähtee lomille lomarahat käsissään, mutta yrittäjä taas joutuu pulittamaan työntekijöilleen siitä, jos aikoo pitää lomaa. Yrittäjän on ostettava vapaa-aikansa. Mikäli vapaata aikoo pitää sunnuntaina, siitä joutuu pulittamaan tuplasti. Toinen asia sitten on, onko työvoimaa yleensäkään mahdollista saada.

Viime sunnuntaina pidimme nuorimmaisten kanssa lomaa. Huono mansikkatilanne melkeinpä pakotti pitämään välipäivän poiminnasta, joten itsepoimintaakaan ei ollut. Pizzeriamme pärjäsi yhdellä työntekijällä, ja grillillä ahersi kolme tyttöä. Me vain nautimme kesästä, emmekä muistaneet murehtia tuplapalkkoja lainkaan.

Aamulla teimme pitkän kävelylenkin Järvelle, Joona tuli polkupyörällä. Kylämme nimi Järvenkylä on perua siitä, että täällä on oikeasti ollut taannoin järvi. Sittemmin järvi on kuivattu, ja vanha järvenpohja on suurimmaksi osaksi viljelysmaana. Parikymmentä vuotta sitten meilläkin raivattiin nevasta kahdeksisen hehtaaria maata, joka nyt lainehtii viljalla.

Tuolla luontoretkellämme meillä oli kamera mukana, ja saimme paljon kivoja kesäisiä kuvia. "Kopeloosia" nähtiin jos jonkinmoisia, löydettiin metsämansikoita, lakkojakin popsittiin. Kuvassa oleva kärpänen hehkui vihertävän kullan hohtoisena, mikähän sekin lienee.

Päivemmällä lähdettiin Kurikkaan Puska-Jussille (no töitä, mutta ihan vähän vaan...) ja sieltä sitten Power Parkiin. Siellä se kuluikin mukavasti loppupäivä. Saivat minutkin sinne puiselle vuoristoradalle. Voi olla, etteivät saa enää... Susanna meni Jarmon kans kaikkiin mahdollisiin äkkipudotusvempaimiin ja hilavitkuttimiin, mutta minä en kyllä voi sanoa nauttivani pelosta. Enkä sen voittamisesta. Taidan olla jalat-tukevasti-maassa-ihminen.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Mikä alkaa voolla!?

Nuorimmaisemme Joona jaksaa ajaa polkuautorallia jo toista kesää. Kyytiä saavat menopelimme myös asiakkaidemme ohjaksissa. Juuri siksi ne on hankittukin.

Välillä Joona huristelee autollaan mansikkapellolle asti. Hän on kova seuramies, niinpä juttua riittää itsepoimijoidenkin kanssa asiasta kuin asiasta. Kerran hän oli pyytänyt arvaamaan, mikä hänestä tulee isona.
- Se alakaa voolla!
Riemulla ei ollut rajaa, kun arvaus oli viimein osunut oikeaan: Formulakuskiksihan poika tähtää.

Kirjainten, ja siten myös lukemisen opettelu on ehkä syytä saattaa loppuun ennen formulauran aloittamista. Tuleva ekaluokkalainen vain tuntuu kesän mittaan unohtaneen kaikki eskarissa opetetut asiat. Haastetta riittää myös formula-sanan lausumisessa. Siinä kun on ärrä. Eikä auta, vaikka vaihtais sanaan ralli. Siinäkin on ärrä. Voi ällin mullin.

Susanna menee jo neljännelle luokalle. Juurihan hänkin vasta opetteli lukemaan. Erinomaisesti on tuon jalon taidon oppinutkin lukien kirjoja miltei päivittäin.

Positiivareiden v. 2005 julkaisemassa kirjassa Paina pappa entteliä kerrotaan lasten nasevimpia tokaisuja. Tuo julkaisu pitää sisällään myös Susannan lausahduksen koulunaloitusajoilta:

Istuimme ekaluokkalaisen Susannan kanssa aamiaisella.
Yhtäkkiä Susanna keskittyi tutkimaan kaakaopakettia erittäin mietteliään näköisenä. "Äiti, miks tässä kaakaopurkissa lukee "cocoa"
vaikka se on jo valmiiksi koottu?"

Positiivarit on muuten lahtelaisen Juhani Töytärin omistama perheyritys, joka levittää positiivista elämänasennetta mitä moninaisimmin keinoin. Suosittelen vierailemaan osoitteessa www.positiivarit.fi . Sieltä voi vaikkapa tilata sähköpostiinsa "Ajatusten aamiaisen"- sisältäen aforismeja, ajatelmia ja juttuja täynnä positiivisuutta. Ja mikä kummallisinta - palvelu on ihan ilmainen!

Tosin tällä hetkellä Jussi Jaana-vaimoineen viettää ansaittua kesälomaa, ja aamiaista tarjoillaan jälleen elokuun toisesta viikosta lähtien.

Tutustuimme Jussiin jo kymmenisen vuotta sitten. Ei ollut mikään turha mies silloinkaan, mutta kymmenessä vuodessa mies on ehtinyt vaikka mitä. Sen ohella, että tarjoilee positiivisuusannoksia jo peräti 90.000 sähköpostiosoitteeseen joka arkiaamu. Jussi ja Jaana vierailivat luonamme toissa päivänä (paipatus komealla asuntoautolla matkaaville!) ja saimme kuulla uusista maailmanvalloitussuunnitelmista. Positiivisuudella pääsee todellakin pitkälle.

ASENNE RATKAISEE. AINA.

torstai 19. heinäkuuta 2007

Akkaan viikolla flosajaa?


Meidän kissoillamme on luksustalo. Veljeni Ari on rakentanut karvapalloillemme oikein lämmitettävän kissankopin. Siellä on kaksi huonetta; keittiö ja peräkamari. Pienet patterit seinillä, styroxilla eristetyt seinät ja ruokakiponkin alla on lämpövastus. Ikkunoista voi katsella maisemia ja lattioilla on äitini virkkaamat matot/peitteet. Talon ulkovuoraus on puuta, ja väritys pohjalaiseen tapaan punavalkoinen. Talon lämpöeristetyn harjakaton saa nostettua pois paikoiltaan siivouksen ajaksi.

Veljeni saisi rakentaa taloja ihan sarjatyönä, niin paljon se on aiheuttanut ihasteluja. Valitettavasti hän ei kuitenkaan ehdi, joten tässä olisi markkinarakoa jollekulle.

Kissanpentumme eivät vielä ymmärrä luksuksesta mitään. Eilen illalla Rusetti ja Vinku päättivät valita nukkumapaikakseen orvokkilaatikkoni. Siinä nukkua rötköttivät kukkasten ympäröiminä. Arvatkaas, maltoinko opettaa tavoille. Enpä tietenkään.

Meillä on kotimyyntiasiakkaille donitsikahvitarjoilu terassillamme. Kissamme tuppautuvat seuraan mielellään, ja ottavat kernaasti vastaan silityksiä. Petteri, leikattu tyttökissamme, lienee kissoistamme seurallisin. Se lähtee helposti kaveriksi myös itsepoimijoille. Kissojemme kantaäiti Molli on taas vanha mutta pirteä emäkissa, joka jaksaa nuorekkaasti ottaa osaa perillistensä telmimiseen. Se antaa kärsivällisesti pikkukissojen leikkiä hännällään, tosin ilmeellään se joskus viestittää että "Koittaasitta ny vähä rauhoottua!"

Parin päivän ajan pentukissat olivat kateissa. Niitä etsittiin kaikkialta, mutta Molli oli juonikas ja harhautti kaikki etsijät. Lopulta se sitten johdatti Susannan viljapellolle, missä oli menossa pyydystystreenit. Saalistusretkellä oli ilmeisesti yövyttykin.

Kissamaisuuksista on paljon mukavampi kirjoitella kuin tästä vallitsevasta säätilasta. Taivahalta tuloo taas jotakin. Akkaan viikko, joten akkojen vika. Mutta olisko tämä peräti akkojen kesä?

tiistai 17. heinäkuuta 2007

Kyllä jaksaa ilimoja pirellä!


O
len viime aikoina puhunut small talkia urakalla. Mitenkähän nuo kelit vaikuttavatkin niin ajankohtaiselta keskustelunaiheelta.

Olen nyt tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että aurinkoista keliä odottavat meidän lisäksemme muutkin. Siispä olenkin koettanut hakea lohtua siitä tietoisuudesta, että kaikilla muillakin on sateella kurjaa, ei vain meillä. On vaan ollut melkoisen laiha lohtu.

Meidän kissoilla on sateesta huolimatta mukavaa. Sateella ne vain nukkuvat päivät pitkät. Siinä mielessä en juurikaan poikkea kissasta - minäkin nukkuisin, jos voisin.

En tiedä, onko kommunikointikyvyssäni jotain pahasti vialla. Miksi kissamme vain kehräävät tyytyväisinä, kun kertoilen niille juttuja sateen pilaamasta mansikkasesongistamme. Talon väkeen kuuluvina niidenkin pitäisi mielestäni ottaa osaa murehtimiseen. Jos se vaikka jotenkin asiaa auttaisi.

Voihan kissin villat. Mitäs, jos sitä syntyisikin seuraavassa elämässään kissaksi. Kissanruokaa en kyllä suostu syömään, jokin rääpy kissamaisuudellakin.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Mikäs nyt on, ku ei aharista?

Joskus voi sattua niinkin hassusti, että vaikka murehtimisen aihetta olis yllin kyllin, niin ei vaan jaksa murehtia. Silloin kannattaa kertoa mahdollisista murheiden aiheista mahdollisimman monelle. Jos ei siinä vaihees pikku hilijaa aharistus pukkaa päälle ittellekki, niin joku on totisesti pahasti vialla.

Meillä muresta teettää tämä kehno mansikkasato. Jollei asiaa jaksa heti aamusta alkaen murehtia, niin kyllä sitä viimeistään illalla on vaipuneena epätoivon synkkiin syövereihin. Tilanteen epätoivoisuudesta kun joutuu kertomaan sen verran monelle asiakkaalle päivän mittaan.

Meillä on onneksi muutakin yritystoimintaa, että ehkäpä sitä leipää riittää jatkossakin. Jätetään ne leivänpäälliset sitten ostamatta. Saattaa nimittäin käydä niin, että kun tämän marjatilan kaikki kulut on maksettuna, kukkaron pohjalta nousee pelkkä pölähdys.

Torjunta-aineettomassa viljelytavassamme työvoimakustannuksetkin ovat runsaat. Pelkästään rikkaruohojen kitkemiseen kuluu valtaisa määrä työtunteja. Poimintakustannuksetkin ovat meillä kalliimmat; meillä kun ei ole käytössä urakkapalkkausta vaan kaikille maksetaan tuntipalkkaa. Panostamme erinomaiseen laatuun, ja urakalla poimittaessa ei välttämättä voida puhua laadusta. Kiireessä kun koriin joutuvat myös huonot marjat, eikä marjan kypsyyttäkään ehditä tutkia.

Tänään pidämme poiminnassa välipäivän. Marjoja on toki kypsymässä, mutta sitä aurinkoa niin kovasti kaipailtaisiin. Kotimyyntiä itsepoimintoineen jatketaan vasta huomenna. Jarmo lähtee tänään Kurikkaan Puska-Jussi-grillillemme, ja minä menen hommiin pizzeriaamme Rewell Centeriin. Rockberryväki palailee festarialueelta kaupunkiin, ja se tietää pizzeriassamme vipinää.

torstai 12. heinäkuuta 2007

Eipä korret kuivuuresta katkeele...

Vettä flosajaa taivahan täyreltä, mansikat märäntyy ja kakarat tappeloo.

Muuta ei oo sitte tapahtunukkaa.

Olen lapsuuteni kesinä työskennellyt paljon heinäpellolla. Ainakin ollut työskentelevinäni. Olosuhteiden luoma pakko.

Ennen vanhaan ne heinät kuivattiin seipäillä. Romanttistako? Mun mielestä ei yhtään. Joitain mukavia mielikuvia on jäänyt sateen pitämisestä heinäladossa eväitä syöden. Sikäli, mikäli se sade on tullut vasta siinä vaiheessa, kun kuivat heinät oli saatu heiteltyä latoon ennen sateen alkua. Silloin mehu ja voileipä maistuivat taivaallisilta, sateen ropina oli musiikkia korville ja heinäladossa tuoksui todellinen kesä.

Minusta tuntuu, että lapsuuskesinäkin sade tuli aina väärään aikaan. Juuri, kun tuore heinä oli saatu kaadettua kuivahtamaan. Isäni on positiivinen luonne, ja muistankin hänen kerran rankkasateen koetellessa heinämaitamme lausahtaneen: "On se hyvä, kun ei korret kuivuuresta katkeele..." Ehkä jo lapsuudessa kokemieni luonnon oikullisuuksien takia päätin hyvin varhaisessa vaiheessa, että maanviljelijästä en miestä ota.

Mutta mitä kummaa: Isännänalkujen otsassa ei lukenut lainkaan varoitusta. Kaikki maatalon pojat eivät kulkeneetkaan Hankkijan lippalakki päässään. Ihan ilman ennakkovaroitusta tällainen viaton maatalon likka rakastui maajussiin. Ja tykkää siitä edelleen. Eikä sillä vieläkään oo Hankkijan lakkia. Poninhäntä sen sijaan on, kuten luonnonmukaisella viljelijällä kuuluukin olla.

Nämä minun "Tarinoita mansikkamaalta"-blogini tekstit luiskahtavat usein mansikkamaan sivuun, ellei peräti kokonaan toiselle saralle. Pitäisiköhän tuota nimeä muuttaa?

Asiassa edes vähän pysytelläkseni voin kertoa, että mansikan itsepoiminta on alkanut. Ei oo muuten mitään kuivaa hommaa. Ilman sadevarustusta saattaa kastua litimäräksi.

maanantai 9. heinäkuuta 2007

Tukikohtana keittiönpöytä

Tyttäremme on tekemässä omaa ohjelmaa Rock-Roosteriin. Kotisivuiltamme on linkki kyseiseen nettiteeveeseen, tällä hetkellä siellä näkee Hannen tekemiä haastatteluja Kuplamuovi-ohjelmissa. Pyöriipä siellä Kuplamuovin mainospätkä, jossa Hanne hyppää tandemina laskuvarjolla.

Niin, nyt Hanne on suunnittelemassa aivan omanlaista juttua: Vastaiskua lipilipi-kodinesittely & sisustusohjelmille. "Onko kotisi persoonallinen, asuuko sohvasi alla villakoiria, onko keittiönpöydälläsi tarina kerrottavana?" Olivat kuulemma olleet kuvaamassa ohjelman mainospätkän Hannen ja Veskun luona. Villakoiriakin kuulemma kaksi kissaa omistavasta taloudesta löytyi.

Meidän keittiönpöydällämme sitä vasta tarinaa riittäisi. Se on kuitenkin aika ujo. Mutta kuinka moni sitä erityisen ulospäin suuntautunut on, jos tiskirätillä silitetään... Ehkä pitäisi läikäyttää sille vähän ilolientä, josko kieli sitten laulaisi elottomalla nelijalkaisellakin.

Pöytä on toiminut perheemme tukikohtana jo 23 vuotta. Aluksi mäntyinen pöytämme oli vain lakattu. Sitten, kun kulumisjälkiä tuli, se hiottiin ja lakattiin taas. Tuoleineen ja jatko-osineen. Sama toistettiin pariinkin otteeseen.

Myöhemmin tuo kalusto sai valkoisen maalipinnan. Oli taas ihan kuin uusi. Nyt isäntä on ehdottanut uuden kaluston hankintaa. Että kehtaakin. Tuo on niin hyvä ja tukeva kalusto, että minulle riittäisi hionta ja maalaus jälleen kerran.

Jo pöydän omistamien tarinoidenkin takia pöytä on minulle erityisen rakas, ja pelkkä ajatuskin sen korvaamisella jollakin toisella vihlaisee sydänalaa. Keittiön pöydän ääressä ovat jo maailmalle lähteneet tyttäret läksynsä lukeneet, ja sama jatkuu myös nuorimmaisilla. Siitä huolimatta, että heillä on omat huoneensa työpöytineen.

Taannoin taas ihmettelin, että miksi ihmeessä ne läksyt ja muut puuhat pitää tehdä keittiössä, vaikka omassa huoneessa olisi tilaa yllin kyllin. Tällöin Joona perusteli asian niin perusteellisesti, että muistan asian ikuisesti:

"Äiti, kun sun lähellä on niin hyvä olla!!!"

lauantai 7. heinäkuuta 2007

Ei - oon myyntiä ja sänkysaunaa

Meillä seisoo työhuoneen pöydällä lankapuhelin. Kännykkäaikakautena sen olemassaoloa tuskin huomaa. Paitsi viime aikoina. Oon myyny kilokaupalla ei-oota , kun mansikanostajat soittavat perinteiseenkin luuriin.

Ei-oon myyminen on uskomattoman raskasta. Kun joutuu sanomaan, että vielä ei oo itsepoiminta alkanut, eikä viikonlopuksi oo myydä laatikkokaupallakaan, se koskee koko kroppaan.

Viime kesänä tähän aikaan minulla oli koko ajan apulainen kotimyynnissä. Asiakkaita oli ennätysmäärä, ja myytävää riitti.

Nyt emme ole vielä edes laittaneet tienvarsiopasteita. Myytävää ei meinaa riittää tarpeeksi torimyyntiinkään. Toivottavasti ensi viikolla pääsemme poimimaan avomaan Polkaa. Itsepoimintaa aloitellaan sitten.

Ilma muuttui koleaksi - ja kuinka ollakaan - sateiseksi.

Toissa päivänä aurinkoa ja lämpöä oli liiaksikin. Koskaan ei kohorallansa.

Makuuhuoneemme sijaitsee pohjoispuolella taloa. Siellä on lattialämmitys, ja lämpimällä ilmalla otamme lämmön pois kokonaan. Silloin saa nukkua ihanan viileässä, vaikka muualla talossa olisi olo kuin tropiikissa. Toissa iltana isäntä jo ehti hehkutella ajatuksella viileästä nukkumasopestamme, kunnes hän sitten avasi makuuhuoneen oven. Vastaan lehahtava ilma oli kuin suoraan saunasta.

Miehenalkumme, kuusi vee, tykkää räplätä erinäisiä asioita. Tällä kertaa oli käynyt säätämässä makuuhuoneen termostaattia. Täysille!!!

Mikäli poikamme nimi olisi Emil, olisi karjaisu kuulunut samaan malliin kuin Vaahteramäen Eemelissä isän kutsuessa poikaansa. Hyvin se venyi Joona-nimikin, kun isäntä pahnanpohjimmaistamme kutsui.

Ei ku läpiveto, ovet ja klasit auki, ja vielä tuuletin ploosaamahan.

Oli eres pehemooset lauteet meirän saunas.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Huushollihommia

Oon saanu palijo äntihin. Kaikenlaasta retaannutta.

Suomen kielellä: Olen saanut paljon aikaiseksi. Sellaisia töitä jotka ovat olleet pitkän aikaa odottamassa.

Olen oikeasti varannut koko kuukauden intensiiviseen kotimyynnin hoitoon. Mutta koskapa myytävää ei tällä hetkellä vielä paljon ole, yritän käyttää ajan kodinhoitoon.

Yläkerran päätyhuoneessa on nyt puhtaat ikkunat ja uudet verhot. Ostin jo keväällä jostain neljä kappaletta ikkunaverhokangaspakkoja. Sen verran tee-se-itse-pakkauksia, että päät piti neuloa itse. Ja koska pituutta oli hieman liikaa, leikkasin palat pois. Paloista taas sain kivat kapat pikkuikkunoihin, jotka tähän asti ovat olleet ilman mitään.

Kaikki ei mennyt kuitenkaan ihan niin yksinkertaisesti kuin olis kuvitellu. Kas; Anttilan täti ei taida tietää lankasuorasta mitään. Kangaspalat oli leikattu - no, ei ainakaan suoraan. Sen minä huomasin vasta, kun olin päät jo neulonut.

Oikeasti tätä ei-suoruutta ei olisi edes huomannut. Mutta, mutta. Kun itte asian tietää. Ja olisin muistanu sen aina verhoja silmäillessäni. Joten ei muuta ku ratkomaan. Siinähän sitä työtä piisaskin.

Ei se vielä mitään, mutta sitten kun annoin viimeisiä kaasujalkapainalluksia ompeluskoneelleni, rupes kuulumaan outo ääni. Masiina ei tykänny edetä kankaalla ollenkaan. Aluslanka vaan myttäs ittensä tuhanteen solmuun sinne kankaan alapuolelle.

Uskokaa tai älkää; meikäläinen on erityisen taitava korjailemaan koneita. Vaikkei tekniikasta olis hajuakaan. Muistin yhtäkkiä pullon, jonka kyljes lukee "ompelukoneöljy". On se siellä tarvikelaatikos ollu koko ompelukoneen iän, liki kolmekymmentä vuotta.

Eikä mitään käsitystä, mihinkä sitä pitääs laittaa. Sitten huomasin yhden pienen reijän. Ja siitä sovittamahan öljypullon nokkaa. Tips, tips, tiiips.

Nyt saa taputtaa. Se kones rupes pelaamahan niinku ikänä rasvattu.

Vähä mä oon ylypiä ittestäni.

torstai 5. heinäkuuta 2007

Mitä, mitä merkillistä?

Itse asiassa ei lainkaan merkillistä. Asia on ollut tiedossamme vuosikaudet.

Eräs isokyröläinen mansikka-alalla toimiva farmi ei hoida kaikkia velvoitteitaan.
Sovitut asiat eivät pidä yleensä paikkaansa. Palkoista maksetaan vain osa, lomarahoista ei olla koskaan kuultukaan. Töitä teetetään käsittämätön määrä, mutta maksuajan koittaessa ylityöt sivuutetaan. Väitetään, ettei tunteja ole koskaan tehtykään, tai että työntekijä on ollut niin laiska ja huono ettei ole palkkaansa ansainnut.

Eilen olivat menneet lakkoon. Olivat luvanneet jatkaa vain, mikäli tehdyt ylityötunnitkin maksetaan.

Oli luvattu maksaa. Kuukauden päästä. Aivan, aivan. Näin on toimittu ennenkin. Luvattu maksaa samana päivänä, kun työntekijä, suurin osa ulkomaisia nimittäin, on ollut lähdössä kotimaahansa. Kun viisumin päättyminen pakottaa poistumaan maasta, on helppoa sanoa, että oot ollu laiska. Et ole palkkaasi ansainnut.

Meillä on jo monena päivänä käynyt kyseisen viljelijän työntekijöitä kyselemässä töitä. Emme voi kuitenkaan työtä tarjota, meillä on vielä kotimaisiakin työnhakijoita odottamassa työhön pääsyä. Yksi tyttö otettiin, koska oli saanut kenkää: Syy: Seurustelee meidän työntekijämme kanssa. Mitähän työsuojelupiiri tuohon sanoisi. No, viranomaisilla on kyseisen farmin asiat kovasti tiedossa, ovat kuulemma monet kerrat joutuneet farmin asioihin puuttumaan.

Taannoin kysyimme kyseiseltä isännältä, miten ihmeessä hän kehtaa jatkuvasti tehdä tuollaista. Jättää velvoitteet hoitamatta. Vastaus oli hyvin kuvaava: "Kato, mä oon bisnesmiäs!" Niinpä niin.

Joka vuosi tuntuu riittävän uusia työntekijöitä, jotka eivät vielä kyseisen viljelijän tapoja tunne.

Tällainen toiminta tekee huonoa koko marjanviljelyn imagolle maassamme.

Joutavanpäiväistäkö?

Kodissamme asuu Sekasotku. Silloin tällöin tapahtuvien lelukasojen raivaustöiden jälkeen saatan erehtyä luulemaan, että se on jo muuttanut muualle.

Koskaan ei pidä luulla mitään, ettei tule pettymyksiä. Siivouksen jälkeen ei mene kauankaan, kun Sekasotkun läsnäolo on taas konkreettisesti tunnettavissa.

Mikäli sattuu kävelemään varomattomasti vaikkapa keittiöön, Sekasotkun saattaa tuntea kipeänä pistona jalkapohjassa. Lattialle jäänyt pieni legopalikka vihlaisee ilkeästi päkiään painautuessaan. Se on ensimmäinen merkki siitä, että Sekasotku on luonamme taas.

Pari vuotta sitten sattui tapaus, joka kotimme epäjärjestyksen tiimoilta sai jopa hymyn huulille.
Juttu löytyy myös Positiivareiden julkaisemasta kirjasta "Vain kummempaa, ei hassumpaa", joka sisältää lasten nasevimpia tokaisuja:

Esikoistyttäremme Hanne oli käymässä kotona, ja meni illalla antamaan halia pikkuveljelleen Joonalle.

Huoneen leluröykkiöiden väistely on oudokselta työlästä. Hanne siinä veljelleen ihmettelikin isoon ääneen, kuinka siinä sekamelskassa voi edes nukkua.

Joona kiepsautti itsensä ketterästi sänkyynsä ja totesi: "Näin vain!"

Niinpä niin. Kuinka usein me aikuiset annammekaan joutavanpäiväisten asioiden häiritä luonnollista elämänrytmiä.






keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Aamu-usvaa ja tropiikkia

Tänään heräsin jo aamuviideltä.

Aurinko oli nousemassa, kun kävelin kohti jokirantaa. Halusin taas kerran kokea sen näyn, minkä luonto tarjoaa silloin, kun se on vasta heräämässä uuteen aamuun.

Aamuisen usvan noustessa joen pinnalta näky on kerrassaan uskomaton. Ensimmäisten auringonsäteiden kimmellys aamukasteisilla lehdillä häikäisee. Luonnon rauha, jota ei vielä häiritse liikenteen melu. Juuri tämän takia kannattaa herätä hieman aikaisemmin kuin olisi tarpeen.

Poimijat aloittivat kuuden maissa. Jarmo lähti pistäytymään Kurikassa, mutta Vitaliy hoitaa työnjohdon. Ukrainalainen "Vitska" työskentelee tilallamme jo neljättä kesää, joten pehtorin hommat sujuvat mainiosti. Vitska on kertakaikkisen miellyttävä persoona, joka osaa työnteon ja johtamisen ohella toimia koko työyhteisön fiiliksen luojana.

Toissa kesänä meillä työskenteli srilankalainen Sanjeewa, "Santtu", joka monien sattumien summana matkusti tsunamin jälkeisenä kesänä kaukaiseen pohjolaamme ottaakseen etäisyyttä kotiseutuaan kohdanneista kauheuksista. Toissa päivänä saimme häneltä sähköpostia, jossa hän muisteli lämmöllä meillä viettämäänsä kesää.

Olemme kahtena edellisenä keväänä vierailleet hänen luonaan Sri Lankassa. Toissa vuonna kävimme luovuttamassa eräälle srilankalaiselle perheelle uuden kalastusveneen tsunamissa rikkoutuneen tilalle. Sri Lankan aalloilla lipuva sinivalkoinen, Suomen lipuin varusteltu vene on nimeltään JÄRVENKYLÄ, eli se kastettiin oman kylämme kaimaksi. Varat veneeseen kun kerättiin kyläläistemme toimesta.

Mukanamme olemme vieneet molemmilla kerroilla myös valtaisan määrän käytettyjä silmälaseja. Lasit kerättiin Salkarilla, ja vaasalainen Lionsien presidentti Rita Lahti järjesti matkatavaroiden ylipainoluvan humanitäärisin syin. Lasien jaon Sri Lankassa otti hoitaakseen sikäläinen naisjärjestö. Ensimmäisessä jakotilaisuudessa olimme mukana itsekin.

Kaikille Sri Lankan avustustyöstä kiinnostuneille annamme mielellämme lisäinformaatiota. Itsellämme on siellä kaksi kummilasta, ja uusia kummeja tarvitaan kipeästi. Kummilapsia pääsee myös tapaamaan; se on jopa suotavaa. Näin voi kauniissa tropiikissa lomailun lisäksi päästä kokemaan jotain syvällisempää.

Näin juttuni päätyivät aamu-usvaisesta jokimaisemasta Sri Lankaan.

Elämä vie, ja fiilikset kuljettavat.

Nyt menen keittelemään kahvia kotimyyntiasiakkaille.

tiistai 3. heinäkuuta 2007

Mansikkamaaromantiikkaa

Nyt kesä näyttää taas kesältä. Aurinko paistaa, ja uusia mansikanpoimijoita tuli aamulla töihin.

Meille on tullut aivan valtavasti työhakemuksia. Varman työpaikan olemme pystyneet lupaamaan ainoastaan muutamalle.

Koska luonnon armoilla ollaan, ei työtäkään voi taata ennen kuin sadon määrä on tiedossa. Tällä hetkellä tiedämme, että viimevuotiseen satotasoon ei tulla millään pääsemään. Viljelyalakin on pienempi, lisäksi talvivaurioita on ilmennyt odotettua enemmän. Ikävä asia, jolle vaan ei voi mitään.

Meillä työskentelee joka vuosi myös ulkomaalaisia työharjoittelijoita. Suurin osa tulee kansainvälisen harjoittelijavaihdon kautta. Se tarkoittaa sitä, että sama järjestö, CIMO, järjestää vastaavasti harjoittelupaikkoja ulkomailla myös suomalaisille nuorille.

Juuri kansainvälinen työyhteisömme lienee tehnyt marja- ja vihannestilastamme halutun työpaikan. Kielitaidon kohentuminenkaan ei ole asioista vähäpätöisimpiä.

Kuten missä tahansa työpaikalla, on työpaikkaromansseja syntynyt mansikkamaallakin. Siinä sitä romantiikka kukkiikin oikein otollisessa ympäristössä. Samaa tunnelmaa on turha hakea sisätilatyöskentelystä.

Nyt täytyy mennä tarkistamaan, lentelevätkö mansikat. Tiedättekös; ensimmäinen ihastumisen merkki mansikkamaalla on se, kun tyttö heittää poikaa mansikalla.

Valitettavasti me isännän ja emännän ominaisuudessa suosittelemme lentomansikoiden sijasta käyttämään lentosuukkoja.